Joulu on ihanaa aikaa, sillä silloin pääsee hieman lomailemaan ja lepäämään ja usein joulu antaa aihetta rauhoittua kiireisen arjen keskellä. Jouluun kuuluvat hyvä ruoka ja juoma, hyvä seura ja tunnelma, sekä joululahjojen jakaminen.
Useille ihmisille lahjojen antaminen on parasta joulussa, sillä huolella mietityn paketin antaminen ilahtuneelle lahjan saajalle tuo hyvän olon. Osaa joululahjat kuitenkin stressaavat jo etukäteen, sillä etenkin aikuisille on todella vaikeaa keksiä sopivaa lahjaa. Lahjat myös maksavat, eikä vaikea vuoden jälkeen ylimääräistä rahaa välttämättä ole.
Voisiko tämän joulun siis ottaa hieman rauhallisemmin ja jättää väliin aikuisten joululahjat ja kaupoissa juoksemisen? Voisiko joululahjoihin käyttää vähemmän rahaa ja keksiä sen sijaan aineettomia tai vaikkapa itse tehtyjä lahjoja?
Unohda siis iänikuiset konvehtirasiat, joulutähdet ja muu krääsä! Lue tämä postaus ja nappaa talteen parhaat vinkit itse tehtyihin joululahjoihin!
Nykyään tavaraa on paljon ja kaikkialla, eikä tavaravuorista ahdistuminen ole tavaton ilmiö. Suomalaiset eivät enää rakasta omistamista, keräämistä ja hamstrausta samalla tavalla kuin ennen ja nykyään pieni on kaunista. Minimalismi näkyykin suomalaisissa kodeissa, mutta myös trendien, kuten konmarituksen leviämisenä ihmisten keskuudessa.
Aineellisen lahjan sijaan onkin sosiaalisesti hyväksyttyä tarjota lahjan saajalle aikaa jonkin palvelun muodossa. Tavaraa saa kannettua kaupasta, mutta aikaa on vaikea luoda lisää ja näin ollen esimerkiksi lapsenhoitoavun tarjoaminen kaveripariskunnalle, jonkin elämyksen mahdollistaminen tai vaikkapa koiran ulkoilutus tai kukkien kastelu seuraavan loman aikana ovat mieluisia lahjoja saajalleen.
Lapselle voi järjestää pyjamabileet parhaan ystävän kanssa ja muutenkin lapsi arvostaa usein kiireisen vanhemman kanssa yhdessä vietettyä aikaa enemmän kuin yksittäistä lelua tai peliä. Lasten lahjoista voikin säästää paljon vähentämällä aineellisia lahjoja ja lahjoittamalla käytettyä tai itse tehtyä.
Lisäksi tuttaville tai sukulaisille voi tarjota aikaa vaikkapa it-taitojen tai Excelin käytön opettamisen muodossa tai esimerkiksi auttamalla kotitalouden budjetoinnissa korkean inflaation aikana. Yhtä aikaa pidetty kesäloma tai illallinen silloin tällöin ei välttämättä kuulosta paljolta, mutta esimerkiksi suvun yksinäinen vanhus arvostaa tällaista elettä varmasti.
Mikäli sinulla on jokin taito, jonka voit valjastaa lahjojen tekemiseksi, kannattaa se hyödyntää. Tällaisia taitoja ovat muun muassa kädentaidot, kuten villasukkien neulominen, kynttilöiden tekeminen tai leipominen. Myös ilman erityistaitoja pääsee pitkälle, sillä ohjeiden mukaan voi vaikkapa valmistaa myslisekoituksia lasipurkkiin tai lahjoittaa tuttaville itse tehdyt kylpypommit.
Nikkaroitavia, ommeltavia, kasattavia tai leivottavia lahjaideoita on paljon ja niiden joukosta löytyy jotain jokaiseen makuun. Valitse siis sellainen lahja, jota sen saaja arvostaa ja jonka osaat tehdä ja muista, että ajatus on tärkein. Se, että lahja ei ole maksanut satoja euroja ei ole tärkeää, sillä itse tehtyyn lahjaan paketoidaan omaa aikaa ja rakkautta ja sen vuoksi suurin osa ihmisistä arvostaa käsin tehtyjä lahjoja.
Vinkkejä käsityönä tehtyihin lahjoihin voi hakea Googlesta tai vaikkapa Pinterestistä. Pinterestistä löytyykin laaja valikoima erilaisia lahjaideoita ja jopa ohjeita niiden toteuttamiseen. Katsele siis sopiva ohje, varaa tarvikkeet ja käytä seuraava vapaailta tai -päivä itse tehtyjen joulumuistamisten tekemiseen!
Krääsä ahdistaa ihmisiä, joten mikäli et oikein tiedä mitä vastaanottaja haluaisi, kannattaa pelata varman päälle. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että antaa lahjaksi jotain sellaista, joka ei jää nurkkiin pyörimään. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi elämykset ja ruoka, sekä juoma.
Joulun aikaan voitkin lahjoittaa vaikkapa itsetehtyä glögiä tai muita joulun herkkuja. Sinapit, kastikkeet, piparitalot ja limput sopivat erinomaisesti pikkujoululahjoiksi, sillä tällöin ne voidaan nostaa tarjolle joulupöytään. Toffee, makeiset, kuivatut hedelmät ja pitkään säilyvät ruuat sopivat hyvin lahjoiksi, sillä niistä pääsee halutessaan eroon, mutta niiden syömiseen ei ole mitään erityistä kiirettä.
Mikäli et ole leipoja, eikä syksyn sadosta jäänyt joululahjoina jaettavaa, on herkkukori aina turvallinen valinta. Kun herkkukorin pakkaa näyttävään laatikkoon, ei korikaan jää turhaa lojumaan. Mikäli sekään ei tunnu oikealta, voit aina mennä helpomman kautta ja hankkia lahjakortin, jolla lahjan saaja voi ostaa ruokaa tai käyttötarvikkeita omien tarpeidensa mukaan!