07.08.2019 14.00

Syyslomalla etelään? Tässä parhaat syyslomamatkat 2019

Syyslomaa vietetään Suomen kouluissa lokakuun lopussa. Tänä vuonna lomat ajoittuvat viikoille 42 – 43. Paikkakunnasta riippuen loma on joko kokonaisen viikon mittainen tai pidennetty viikonloppu.

Kokonaisen viikon lomailijat ehtivät vaikka aurinkorannalle, mutta pitkä viikonloppukin riittää hyvää reissuun. On vain valittava kohde loman pituudelle sopivaksi.

Kokosimme vinkkejä syyslomailijoille ja lisää varsinaisia kohdevinkkejä löydät Vipin blogista.

(Päivitetty 7.8.2019)

Rantaloma lokakuussa - ehtiikö syyslomalla etelään

Mitä kauemmas ja suositumpaan kohteeseen haluaa matkustaa syyslomalla, sitä kiireempi alkaa jo olla. Syyslomamatkat alkavat käydä vähiin hyvissä ajoin ja myöhässä liikkeellä oleva saattaa jo joutua tinkimään jostain.

Äkkilähtöjä syyslomaviikoilla on turha metsästää, sillä niitä tuskin löytää. Kuten Vippi vinkkaa yleisinä loma-aikoina ei budjettimatkailija matkaile eli edullisia matkoja ei sesonkiaikaan löydä kuin kohteista, jonne muut eivät ole suuntaamassa.

Lokakuun matkat voi vielä tehdä ihan lähimaastoon eli lomailla Etelä- ja Keski-Euroopassa, sillä yleensä viikon kestävä syysloma on aika lyhyt kaukokohteeseen matkusvalle ja näissä kohteissa on vielä kesäisempi keli kuin kotimaassa.

Esimerkiksi Espanjassa lokakuuta vietetään ihan hellekeleissä.

Muita hyviä rantalomakohteita ja syyslomakohteita ovat muun muassa Italia, Kreeta, Turkki, Kroatia ja Madeira. Hiukan kauemmas haluavat voivat napata lennon Teneriffalle tai Gran Canarian saarille, missä lomaa voi viettää vielä suomalaiseen makuun sopivissa lämmöissä.

Koska syyslomamatkat viedään lähes käsistä, voi myöhään liikkeellä oleva joutua improvisoimaan. Perinteinen, tuttu ja turvallinen rantalomakohde on jo tupaten täynnä, joten on löydettävä jotain uutta.

Eksoottisina kohteina lokakuussa voi kokeilla Rio de Janeiroa tai Dubaita. Mutta tällöin on varauduttava pitkähköihin lentoaikoihin, varsinkin jos päättää kokeilla Brasilian lämpöä.

Syksyn matkat Pohjoismaissa

Pohjoismaissa on kolme kaupunkia, joissa ehdottomasti kannattaa vierailla syyslomalla. Ne ovat oivia kohteita myös sellaisille lomailijoille, joilla on käytössään vain se pidennetty viikonloppun.

Syyslomalla voi suunnata näihin lähikohteisiin: Tukholma, Oslo ja Kööpenhamina. Tukholmaan pääsee mukavasti laivalla Turusta ja Helsingistä ja samalla pääsee nauttimaan laivamatkan riemuista. Osloon ja Kööpenhaminaan lentää Helsingistä noin puolessatoista tunnissa.

Kotimaassa voi suunnata kohti huvipuistokaupunkeja tai vaihtoehtoisesti kylpylöihin. Suomen suosituimmat huvipuistot ovat vielä lokakuussa toiminnassa, joten kieputusta ja pyöritystä kaipaava voi suunnata Tampereelle Särkänniemeen tai Helsingin Linnanmäelle.

Kylpylälomaa voi viettää lähes missäpäin maata tahansa. Savonlinnassa sijaitsee ihana Kylpylä Casino, joka kellii ihan omalla saarellaan. Flamingossa voi pulikoida Vantaalla ja Siilinjärvellä on kylpylä Fontanella, josta löytyy jos jonkinlaista puuhaa kaikenkokoisille lomailijoille. Vuokatista löytyy Katinkulta, joka lienee monipuolisimpia kylpylöitä valikoimassa.

Kaikkeen matkailuun sekä kotimaassa että ulkomailla tarvitaan säästöjä, joita voi paikata ennen matkan alkua tai matkalla, kun matkaajalla on mahdollisuus nostaa lainaa heti tilille, kun tarve ilmenee. Pieni joustovara, johon matkan aikana voi tukeutua, tuo turvaa matkaajalle yllättävissä tilanteissa.

Hyvää ja nautinnollista syyslomaa ja matkailua lomalaisille!

Hae lainat lomaan ja arkeen