05.09.2018 11.00

Näin ostat netistä turvallisesti - 5 kätevää vinkkiä

Verkkokauppojen suosio kasvaa vuosi vuodelta, mutta kuinka varmistua siitä, että netissä ostaminen on varmasti turvallista?

Nettimaksaminen onnistuu useilla eri maksutavoilla, joista kullakin on puolensa. Riippuen verkkokaupan “sijainnista” kaikki maksutavat eivät ole aina mahdollisia.

Toisaalta esimerkiksi kiinalainen Wish verkkokauppa hyväksyy jopa suomalaisen pankkikortin maksutavaksi. Verkkokaupoissa asiointiin voit tutustua oppaassamme suosituimmista verkkokaupoista.

Nettiostokset ja niiden maksutavat

Maksutavoista varsinkin luottokortilla maksaminen ja verkkopankin kautta maksaminen koetaan usein turvattomiksi vaihtoehdoiksi. Moni ajattelee maksavansa turvallisesti, kun valitsee laskun maksutavaksi.

Luottokortilla maksaminen netissä. Luottokortilla maksaminen on oikeasti paljon turvallisempaa kuin moni ajattelee ja se on myös yleisin maksutapa netissä. Esimerkiksi, jos tilattu tuote ei koskaan tule perille tai varattu lento peruuntuu, on luottokorttiyhtiö vastuussa rahojen palauttamisesta.

Ostajana kannattaa olla tarkkana, että käytetty yhteys on merkitty s-kirjaimella ja lukolla. S-kirjain löytyy osoiteriviltä esim. s.www.nettikauppa.com ja lukko osoitekentästä tai sivun alareunasta.

Pankkikortilla maksaminen netissä. Pankkikortilla maksamisen hyvä tai huono puoli on se, että maksa tapahtuu heti eli et joudu muistamaan koska lasku tulee ja erääntyy.

Huono puoli on myös se, että et saa tavaraa nähtäväksi ennen maksua. Tämä tekee mahdollisesta palauttamisesta tai reklamoinnista hankalaa.

Nettiostokset maksuvälityspalvelun avulla. Paypal-maksuvälityspalvelu tai Paytrail-maksuvälityspalvelu toimivat siten, että maksu siirretään myyjän Paypal-tilille (tai Paytrail). Omia kortin tietoja ei kerrota siis suoraan myyjälle.

Paypal on yleinen maksuvaihtoehto ympäri maailman. Niin yllättävää kuin se onkin jättimäinen verkkokauppa Amazon ei hyväksy Paypalia maksutapana.

Turvallisesti laskulla maksaminen. Vanha kunnon lasku on turvallinen maksutapa, sillä mitään korttitietoja ei tarvitse syöttää muualle kuin omaan verkkopankkiin. Valitettavasti harvoissa ulkomaisissa verkkokaupoissa voi maksaa laskulla.

Laskutuksessa on myös se huono puoli, että helposti unohtaa ostaneensa tuon ja tämän. Eräpäiviä kasaantuu ehkä yllättävän paljon, mutta onneksi eräpäivän tullen voi nostaa lainaa heti tilille omalta joustoluotolta ja maksaa ostokset erissä.

Postiennakko harvinainen maksutapa. Postiennakko on käymässä jo harvinaiseksi vaihtoehdoksi. Tavallaan kuten laskulla, voit siirtää maksun vasta siihen hetkeen kun saat tavaran käsiisi.

Postiennakko tarkoittaa sitä, että tavara maksetaan postissa paikan päällä noudettaessa. Se käy maksutapana yleensä vain pohjoismaisissa verkkokaupoissa.

Osta turvallisesti - tarkista myyjän tiedot ja lue sopimus

Myyjän tai kaupan tiedot kannattaa aina tarkistaa ennen kuin klikkaa itsensä kassalle. Jos asioi verkkokaupan kanssa, kauppaan pätee kuluttajansuojalaki, mikäli kauppa sijaitsee Suomessa, operoi suomeksi tai toimittaa tuotteet Suomeen.

Jos tekee kauppaa huutokauppasivustolla tai verkkokaupassa, jossa myyjä voi olla yksityishenkilö, kauppaan ei päde sama laki kuin yrityksen ja yksityishenkilö välisiin toimintoihin. Tällöin kyseessä on kahden yksityishenkilön välinen sopimus.

Tarkista siis aina kenen kanssa kauppaa teet ja lue hyvin sopimusehdot. Esimerkiksi peruutusta koskevat säännöt voivat olla erilaiset riippuen siitä, “missä” kauppa sijaitsee.

Nettishoppailuihin ja muihinkin elämän yllättäviin hankintoihin voit aina käyttää Vipin edullisia lainatuotteita.

Hae lainaa 100 - 10 000€

Hae lainaa 100 - 10 000€