Kasirahan_lainaaminen.jpg

Käsirahan lainaaminen - tarvitsetko käsirahan isompaan hankintaan?

Vippi | 05.04.2019 15:47

Käsiraha vaadita joihinkin suurempiin hankintoihin, kun koko kauppahintaa ei makseta kerralla vaan se pilkotaan esimerkiksi kuukausieriin. Käsiraha voi toimia osoituksena ostajan maksukyvystä ja kaupankohteen luovuttamisen ehto.

Esimerkiksi auto- ja asuntokauppoja tekevällä käsiraha on tuttu käsite. Sen määrä voi olla tietty prosentuaalinen osuus myyntihinnasta tai se voi olla könttäsumma.

Mikä on käsiraha? Milloin käsirahan lainaaminen on ajankohtaista?

Käsiraha maksetaan yleensä ennen varsinaisen kauppasopimuksen syntymistä. Se on ikään kuin vakuutus ostajalta myyjälle, että tässä nyt ollaan todella ostoaikeissa eli tarjouksen vakuutus. Käsiraha vähennetään ostosummasta, kun sopimus lyödään lukkoon. Mutta se jää myyjälle, mikäli sopimusta ei synnykään.

Joissakin kauppatilanteissa käsirahan määrä on ennalta asetettu, esimerkiksi asuntokaupassa tavanomainen käsirahan määrä on enintään 4 %. Sen verran on siis maksettava myyjälle siinä vaiheessa, kun on halukas lyömään asunnon ostamisesta tarjouksen lukkoon.

Käsirahan lainaaminen voi olla monelle pakkotilanne, kun haluaa kiinni unelmiensa asuntoon ja summa onkin yllättävän suuri. Koska käsiraha maksetaan ennen kuin varsinaista kauppakirjaa on allekirjoitettu, ei asuntolainaakaan ole välttämättä vielä käsissä. Kauppoja hieroessa kannattaa tehdä samalla lainavertailua, mikäli alkuvaiheessa käsirahan lainaaminen tuntuu parhaalta ratkaisulta.

Esimerkiksi 300 000 € arvoisesta asunnosta käsirahaosuus on 12 000 €. Ei mikään pikkuinen summa. Osa voi olla jo säästettynä, mutta jos onkin joutunut joustamaan kauppahinnassa ylöspäin, loput käsirahasta on lainattava.

Kauppatilanne voi olla nopeatempoinen, joten käsillä on hyvä olla nopea laina, jonka saa tilille heti. Näin saa heti vakuutettua oman tarjouksensa myyjälle.

Autokaupassa käsiraha voi toimia ikään kuin ensimmäisenä maksueränä autosta, kun auto rahoitetaan osamaksulla. Se voi tässä tapauksessa olla normaaleja kuukausieriä suurempi, jolloin jo ostotilanteessa voi vähän pelata tulevien kuukausierien määrillä.

Käsiraha vai vakiokorvaus

Käsiraha ja vakiokorvaus ovat periaatteessa sama asia, mutta sen kaksi eri puolta. Esimerkiksi asuntokaupassa käsiraha on yleensä 4 % ja siitä puhutaan käsirahana, kun se maksetaan vakuudeksi ostotarjouksesta. Merkitystä näillä on siinä vaiheessa, mikäli kauppa ei etene niin kuin on suunniteltu.

Mikäli jostain syystä ostotarjous joko vedetään pois ostajan toimesta tai myyjä tulee katumapäälle, kun käsiraha on jo maksettu, puhutaan vakiokorvauksesta. Se voi siis toki olla muutakin kuin tuo 4 % myyntihinnasta.

Vakiokorvaukseksi summa muuttuu, kun se jää myyjälle, kun ostaja vetäytyy kaupasta. Vakiokorvaus se on myös siinä tapauksessa, että myyjä ei viekään kauppaa loppuun, jolloin vakiokorvaukseksi sovittu summa maksetaan ostajalle.

Hae laina käsirahaan