16.02.2018 10.23

Urheilun hittilajit 2018

Nyt kaikki ovat innoissaan urheilusta, tai no penkkiurheilusta ainakin, sillä kaikkihan nyt käynnissä olevia olympialaisia seuraavat. Talviolympialaisissa kisataan laudoilla, suksilla, luistimilla ja kelkoilla niin että heikkohermoisella tekee tiukkaa jo ihan katsoessa.

Lumilaudat kieppuvat ilmassa useiden metrien korkeudessa ja luistimilla kiidetään tuhatta ja sataa riippumatta siitä, onko päällä tutu vai kunnon toppaukset. Mutta millaisia ovat urheilun hittilajit 2018 ihan tavallisten tallaajien mielestä? Oletko sinä jo löytänyt oman urheilulajisi?

Talvilajit polttavat kaloreita

Jos vyötärölle on salakavalasti hiipinyt talvivarastoa, kannattaa napata tästä muutama vinkki. Talven urheilulajit nimittäin kuluttavat erittäin tehokkaasti kaloreita ja kaupan päälle saa aimo annokset rapsakkaa ja raitista talvi-ilmaa. Peruskoulun luistelukammon ja hiihtoinhon voi unohtaa ja suunnata reippaasti kohti kaukaloa tai latuja!

Luistelu kuluttaa jopa 400 – 600 kaloria, kun pysyt jäällä tunnin verran liikkeessä. Kolmoissalkoveita ja kaksoisaxeleita ei tarvitse taiteilla, riittää että pystyy reippaassa liikkeessä, samalla pysyy lämpöisenä myös ulkojäällä. Hiihtämällä kuluttaa tunnissa 400 – 700 kaloria, vaikka ei kilpahiihtoa harrastaisikaan. Mukava murtsikkalenkki metsässä antaa lepoa mielelle ja liikuttaa koko kehoa.

Hiihto onkin suomalaisten kestosuosikki talvisista urheilulajeista, oli se sitten penkkiurheilu ja olympiahiihto tai ihan omatoiminen suksittelu. Ja se on erittäin hyvä laji, sillä hiihto kehittää kuntoa monipuolisesti ja lisää hapenottokyvyn ohella koko kehon liikehallintaa ja lihasvoimaa.

Hiihtämällä parantaa paitsi jalkalihaksia myös keskivartalon lihaksistoa eli vatsa- ja selkälihaksia. Kun valitsee sekä varusteet että reitin oikein, voi viettää hiihtolenkillä pitkiä aikoja talvesta nauttien.

Olympialaisissa luistelu saa ihan uuden merkityksen, on taitoluistelua, pikaluistelua ja jääkiekkoa. Vauhti on näissä kaikissa huima ja jopa pääosassa. Mutta kuntourheiluna luistelu on myös oikein mainio laji. Kuten hiihdossa myös luistelussa koko keho treenautuu ja ulkojäillä pääsee nauttimaan talven keleistä. Luistelu on tekniikkalaji ja tekniikka on hyvä olla hallussa jäille lähtiessä.

Luistellessa lihasten ohella kehittyy myös tasapainokyky, joka toimii tukena muissakin arjen askareissa.

Kokeile näitä talvella 2018!

Ulkona telmiminen ei välttämättä ole kaikkia varten eikä tarvitsekaan olla. Jos luistimet hiertävät ja suksi ei vain luista, on niitä muitakin tehokkaita tapoja pitää kunnostaan huolta ja mielen virkeänä. Vuoden 2018 hittilajeiksi on ennustettu muun muassa seuraavia:

HIIT on säilyttänyt suosionsa jo muutaman vuoden ajan supertreenien kärjessä. HIIT eli high intensity interval training on kestoltaan vain vartin pikatreeni, joka polttaa rasvaa tehokkaan tunnin lenkin verran. Sen sanotaan kohottavan kuntoa jopa tehokkaammin kuin perinteisemmät liikuntamuodot.

Intervallina suoritettava treeni koostuu muutamasta täydellä teholla vedetystä spurtista jäähdyttelytaukoineen. Käytännössä HIIT voi olla hölkkä-spurtti -lenkki tai erilaisia lihaskuntoliikkeitä sisältävä treeni.

Kiipeily ei sekään ole lajina kovin uusi, mutta on tekemässä nyt ikään kuin comebackiä. Kiipeilyäkin voi harrastaa mukavasti sisätiloissa erilaisissa kiipeilykeskuksissa. Aloittelijalle sopii boulderointi, jota voi harrastaa sekä ulko- että sisätiloissa.

Sisätiloissa aloittelu voi olla turvallisempaa, sillä kiipeilyseinien alla on turvana paksut patjat. Mukana on myös “spottaaja” eli varmistaja, joka varmistaa että seinältä tullaan alas oikeassa asennossa. Kiipeilyseinillä on korkeutta 2 – 8 metrin verran.

Nyrkkeily on myös tehnyt paluun, liekö se olympiamitalin innoittamaa uutta kiinnostusta. Nyrkkeilyn ei tarvitse olla totista takomista, sillä kuntonyrkkeilyä voi harrastaa turvallisesti hiestä tinkimättä. Nyrkkeily on monipuolista ja vauhdikasta kokovartalotreeniä, joka kasvattaa tehokkaasti peruskuntoa. Säkkiä lyödessä ja tekniikkaharjotteissa koordinaatio ja motoriikka kehittyvät kunnon kohotessa ja itsetuntokin saattaa saada ripauksen vahvistusta.

Viime vuodelta voidaan toivottavasti tuoda vielä kuluvallekin vuodelle hellyttävä hittilaji: vuohijooga. Vuohijooga on nimensä mukaisesti joogaa, jota harjoitetaan vuohien keskellä joko laitumella tai navetassa. Vuohet toimivat ikään kuin terapeutteina, sillä hellyttävät eläimet saavat kenet tahansa zen-tilaan.

Jooga taas on mainio keino rentoutua ja palautua hektisen arjen keskellä. Toivottavasti tämä laji yleistyy myös Suomessa!

Hittilajien hinnat riippuvat paljon siitä, millaisessa ympäristössä niitä harjoittaa. HIITiä voi harjoitella kotona tai lenkkipolulla perusverskojen ja lenkkitossujen hinnalla. Netistä löytyy hyvin ohjeita liikkeisiin aivan ilmaiseksikin. Saleilla harrastettavien lajien hintoihin pystyy vaikuttamaan paljon salivalinnan kautta.

Nykyään on paljon tarjontaa, joten hintoja kannattaa vertailla. Jos aloittelee nollasta ja kaikki varusteet on vielä hankkimatta, voi Vipin pikavippi auttaa hankinnoissa ja niiden rahoittamisessa.

Urheile vaikka olympilaisten mukana

Urheilu tekee hyvää kaikille ja pitkään on puhuttu siitä, että suomalaisten lasten ja nuorten kunto laskee uhkaavasti. Tietokoneet ja älylaitteet passivoivat lapset sisätiloihin ja istuttavat nuoret pitkiksi ajoiksi päätteiden eteen. Nämäkään eivät tietysti täysin selitä liikkumattomuutta.

Avaimeksi nuorten liikkuvuuden lisäämisen on ehdotettu muotilajien tuomista koulujen pihoihin. Perinteiset jalkapallot ja sählyt eivät välttämättä kiinnosta kaikkia nuoria, mutta uudet ja jännittävät lajit voisivat kiinnostaa myös niitä kaikkein passiivisimpia.

Urheilullinen elämäntapa opitaan kotona, liikkuvassa perheessä on usein myös liikkuvia lapsia. Mitä jos liikkuisitte olympialaisten tahtiin yhdessä koko perhe? Tehkää oma versionne Iltalehden mahtavasta olympialaispelistä ja muunnelkaa suoritettavat liikkeet teille sopiviksi. Peruslihaskunnon lisäksi naurulihasten kunto kasvaa aivan varmasti.

Voit rahoittaa harrastuskulut joustoluotolla