11.05.2018 8.57

Veronpalautukset ja mitä verotuksesta on hyvä tietää

Veronpalautukset tai niiden vastakohta eli ne pelätyt mätkyt puhuttavat aina näin keväisin, kun veroehdotukset tipahtelevat postilaatikoihin. Kokosimme muutamia veronpalautuksiin ja verotukseen liittyviä keskeisiä asioita muistin virkistykseksi.

Näillä näkymin veronpalautukset maksetaan viimeistä kertaa vanhan mallin mukaan eli joulupottina. Veronpalautukset loppuvat 2019, kun jatkossa verotuksessa siirrytään joustavaan malliin eli käyttöön tulee useampi verotuksen valmistumiskuukausi.

Jokaisella on kuitenkin edelleen vain yksi palautuspäivä tai mätkyn maksupäivä. Mutta kollektiivinen maksupäivä poistuu. Veronpalautusten maksupäivä 2018 on siis viimeistä kertaa kaikilla 11.12.2018.

Hae edullista lainaa nyt

Mikä on veronpalautus?

Jos maksaa liikaa ennakonpidätystä tuloistaan, verottaja palauttaa tuon osuuden veronpalautuksena. Jos maksaa liian vähän ennakonpidätystä, joutuu maksamaan jäännösveroa eli mätkyjä. Ennakonpidätysprosentti lasketaan yleensä puolen prosentin tarkkuudella, mutta verottaja on tässä asiassa niin tarkka, että lopullinen verotus lasketaan sentilleen.

Tästä syystä voi saada veronpalautusta, vaikka ei itsenäisesti veroprosenttia säätelisikään.

Muita syitä veronpalautukseen voi olla:

  • Kun ennakonpidätysprosenttia on laskettu, ei ole huomioitu kaikkia vähennyksiä
  • Pidätysprosentti on laskettu aiemman tiedon pohjalta koko vuodelle, vaikka henkilö ei ole ollut koko vuotta töissä
  • Pidätysprosentti on säädetty itsenäisesti korkeammaksi

Veronpalautus ja korko

Kyllä, verottaja on niin tarkka, että maksaa veronpalautuksille myös korkoa. Veronpalautuksen korko lasketaan veron maksupäivästä aina sen palautuspäivään saakka. Viime vuoden eli tänä vuonna maksettavien veronpalautusten korko on kertynyt ajalta 1.2.-30.11.2018.

Veronpalautuskorko on Suomen Pankin viitekorko, josta vähennetään 2 prosenttiyksikköä. Se on kuitenkin aina vähintään 0,5 %. Vuonna 2018 veronpalautuksille maksetaan 0,5 % korko.

Veronpalautus oikealle tilille - muista tarkistaa tilinumero

Onko tilinumero muuttunut viime vuoden joulukuun jälkeen? Kannattaa ihan muistinvirkistämiseksi tarkistaa Verohallinnon tiedoissa oleva tilinumero jo hyvissä ajoin ennen kuin veronpalautukset ovat maksussa. Tilinumeron voi ilmoittaa ja tarkistaa OmaVeron kautta. OmaVeroon voi kirjautua verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Mikäli veronpalautus maksetaan jo suljetulle tilille tai tiedoista ei löydy tilinumeroa, palautus palautuu takaisin Verohallintoon. Verohallinto lähettää asiakkailleen kyselyn muuttuneen tai suljetun tilin kohtalosta ja pyytää oikeaa tilinumeroa, joten veronpalautus ei suinkaan katoa.

Viime vuonna veronpalautus tilinumero puuttui yli 55 000 asiakkaalta vielä muutamaa päivää ennen veronpalautusten maksupäivää 2017, joka oli tuolloin 5.12.2017.

Veronpalautuksen määrä keskimäärin

Tämän vuoden palautuksista ei vielä ole tarkkoja tietoja, sillä verotuspäätös 2017 vahvistuu vasta 31.10.2018. Verotuspäätöksestä voi sitten tarkistaa oman veronpalautuksensa tarkan määrän. Vuonna 2017 veronpalautuksia maksettiin 3,5 miljoonalle ihmiselle ja lähes 2,5 miljardin euron verran.

Keskimääräinen veronpalautus oli 720 euroa ja mätkyjen keskimääräinen määrä 1630 euroa.

Veronpalautusten määrät vaihtelivat alle 100 € summista jopa yli 50 000 euroon. Suurin veronpalautus oli 4,8 miljoonaa euroa. Yli miljoona palautuksen saajaa sai maltillisen alle 100 € suuruisen palautuksen, joten jättisummat jäävät harvojen herkuksi.

Veronpalautus ennakkoon

Kun veroehdotus tulee ja palautuksen määrä kiiltelee silmissä, tekee tietenkin mieli rahastaa veronpalautus heti. Verohallinnolta eivät veronpalautukset ennakkoon tipu tilille, vaan niitä on odoteltava viralliseen maksupäivään saakka.

Moni varmasti muistaa markkinointikampanjoita, jotka ovat houkutelleet nostamaan veronpalautukset etukäteen tilille pikalainan muodossa. Eli veronpalautusta vastaava summa maksettiin asiakkaan tilille ja veronpalautus taas aikanaan yrityksen tilille.

Verohallinto ei kuitenkaan tee yhteistyötä pikalainayritysten kanssa, joten minkään muun tahon tilinumeroa ei missää tapauksessa kannata ilmoittaa verottajalle.

Verovähennykset ja muutokset veropäätökseen

Verovähennyksinä voi ilmoittaa:

  • asunnon ja työpaikan väliset matkakulut
  • kotitalousvähennyksen
  • veronmaksukyvyn alentumisvähennyksen
  • tulonhankkimiskulut
  • elatusvelvollisuusvähennyksen
  • tulontasauksen
  • lahjoitusvähennyksen
  • moottorisaha- ja metsurivähennys

Verohallinnon sivuilta löytyy kattava paketti siitä, miten nämä vähennykset on suoritettava oikein. Esimerkiksi matkakuluja ei vähennetä suoraan veroista, vaan ansiotuloista ennen veron laskemista. Matkakulujen omavastuu on 750 € ja katto 7000 €.

Kotitalousvähennyksen omavastuu on huomattavasti pienempi, vain 100 €. Ja sen katto on 2400 € per henkilö.

Keväällä on mahdollista pyytää muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen. Jos tekee muutoksia keväällä tulleeseen veroilmoitukseen tai jos verottaja saa tietoja, jotka muuttavat päätöstä, saa uuden verotuspäätöksen elo-lokakuussa. Verotuspäätös ei netistä löydy vaan sen saa ainoastaa paperisena.

Ilmoitus kannattaa tarkistaa ja tehdä tarvittavat korjaustoimenpiteet. Muutoksia voi pyytää oikaisuvaatimuksen kautta myös vielä verotuksen päätyttyä, mutta se on tarkoin säänneltyä.

Yleisimpiä kysymyksiä veronpalautuksesta

Lyhyesti kaikkia veronmaksajia kiinnostavat veronpalautuksia koskevat kysymykset koottuna:

Mikä päivä veronpalautukset maksetaan?

Veronpalautukset 2018: maksupäivä on 11.12. Mutta jos saat palautuksen maksuosoituksena, saat palautuksen vasta reilua viikkoa tätä päivää myöhemmin eli 19.-21.12.

Paljonko saan veronpalautusta?

Jos et tee muutoksia nyt saamaasi esitäytettyyn veroilmoitukseen eikä verottajakaan korjaa sitä uusien tietojen perusteella, pitää veroilmoituksessa oleva summa aika hyvin paikkansa. Tarkan summan saat tietoosi vasta, kun verotus on valmistunut.

Mistä näen veronpalautukset?

Näet palautuksena saamasi summan esitäytetystä veroilmoituksesta, jonka olet saanut nyt keväällä. Jos tähän tulee tai teet siihen muutoksia, saat uuden korjatun verotuspäätöksen syksyllä. Voit tarkistaa summan näistä. Verotuspäätös ei löydy netistä.

Mille tilille veronpalautus maksetaan?

Veronpalautukset maksetaan tilille, joka on Verohallinnon tiedoissa. Käy tarkistamassa tilinumerosi OmaVerossa ja korjaa se ajoissa, mikäli on tarpeen.

Saanko veronpalautukset ennakkoon tilille?

Tämä askarruttaa monen mieltä. Mutta ei, veronpalautus ei etukäteen tilille tule eikä siitä ole mahdollista neuvotella verottajan kanssa. Ja onhan se mukava saada joulukuussa hiukan ikään kuin ylimääräistä.

Ja jos et saa veronpalautuksia, Vipin kulutusluotto voi auttaa parhaiden joululahjojen hankinnassa!

Hae veronpalautukset ennakkoon tästä